Torstain opiskelijabileet menivät ihan kivasti, tosin yökerho oli aika kaukana ja menimme sinne bussilla ja ei kyllä todellakaan oltu ainoita jotka siihen bussiin halusivat. Se oli sellainen yleisöryntäys että huhhuh. Otin äänitteen bussimatkasta, mut valitettavasti tekniikka ja minä ei sovita yhteen joten en saanut sitä koneelleni... Bussimatkan aikana siis dösän etu- ja takaosa kilpaili, kumpi puoli laulaa kovempaa. Joten kisailumerkeissä meni se matka. En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Tuli jo melkein ikävä humalaisia suomalaisia, jotka ovat kuitenkin suht hiljaisia verrattuna näihin humalaisiin ranskalaisiin.
Olimme viidestään, Naïs, Claire, Manon ja Fabien.
Olimme aika pettyneitä tähän klubiin, sillä se oli aika epäsiisti ja juomat olivat hullun kalliita ja baarimikot eivät edes tienneet kuinka tehdä drinkkejä??! Se oli myös todella suuri mesta ja yhtäkkiä ne olivatkin vaahtobileet ja sitä vaahtoa oli kyllä _kaikkialla_, me tosin karattiin toiselle pienemmälle tanssilattialle ennen sitä. Toisella puolella oli sitten tulennielijä! Otin videokuvaa menosta Fabienin kännykällä, katsotaan jos onnistuisin laittamaan sen myöhemmin koneelle.
Eilen kyllä väsytti hullun paljon, mut onneks nyt on maksettu univelat takaisin!
Torstaina oli myös ensimmäinen kynsihuoltoni täällä ja valitsin kyllä onneksi jo heti ekalla kerralla ihan nappipaikan:) Aion jatkaa huoltoja siellä. Nainen oli todella tarkka, mutta tekniikka oli vähän erilainen mihin olen tottunut mutta siistiä jälkeä ja mikä parasta: huolto on vain 32e! Opiskelija-alennukset ja kaikki.
Tänään olisi tiedossa siivoamista ja ikeassa käymistä taas...
onko se totta, että ranakalaiset ovat kusipäitä, sillä ainakin mitä ite olen tavannut niin kaikki on yhtä mulkkuja :D ja kattoo nenänvartta pitkin jos et kieltä osaa. hah ha
VastaaPoistaeikä :D ei... mulla on ehkä ollut vaan tosi hyviä kokemuksia, mutta mulle ollaan ainakin oltu suurimmaksi osaksi tosi ystävällisiä ja oon löytäny ystäviä vaikka en puhukkaan vielä sujuvaa ranskaa! tottakai varmaan joka päivä on aina joku joka kattoo nenänvartta pitkin, mutta siltä ei oikeen voi välttyä missään ja toisekseen ne on ollut sellaisia ihmisiä kenen kanssa en oo ees puhunut mitään :D ja oikeastaan poistan aina mielestäni kaikki sellaset huonommat kohtaamiset ranskalaisten kanssa. missä päin sä oot ollut ja puhutko itse siis sanakaan ranskaa?
VastaaPoista