Eli tänään oli ihan ensimmäinen oikea koulupäivä. Heti ennen ensimmäistä tuntia tein jo tuttavuutta yhteen tyttöön, jonka kanssa hengailin vielä välitunninkin ja etsittiin yhdessä meidän seuraavien tuntien luokat. Ajattelin, että nyt täytyy heti avata suunsa, vaikka ei ees tiedä mitä aikoo sanoa. Onneksi rohkeutta löytyy sen verran, että alkaa vaan puhumaan vaikka kuulostaisikin tyhmältä. Ja se kannattaa... Meillä ei ollut samaa tuntia, vaan olin taas omillani luokassa ja istuin jonkun pariisilaisen pojan vieressä. Mietin koko sen tunnin ajan, että mitähän hittoa tuo opettaja oikeen selittää ja pikemminkin mitä hän kirjoittaa. Kokonaiset kaksi tuntia kirjoitettiin hänen kirjoittamaa tekstiä, josta joka viidennestä sanasta en saanut mitään selvää?
Noh tän kahden tunnin kirjoittamisen jälkeen meillä jatkui seuraava tunti samassa luokassa ja opettaja vaihtoi lennossa. Eli istuttiin kaikki siellä neljä tuntia putkeen. Jossain vaiheessa alkoi selkä vähän kramppaamaan. Seuraava opettaja sitten saneli sen kaksi tuntia ja mun muistiinpanot on pelkkää valkoista paperia. Okei, muutamia sanoja siellä täällä... Ei ehkä oma taso riitä kirjoittamaan luokkahuoneessa, jossa kaikki muut ovat syntyperäisiä ranskalaisia. Hehheh. Olin kyllä ihan maani myynyt noiden neljän tunnin jälkeen ja taas oikeastaan heräs niitä ajatuksia, että mitä oikeesti teen täällä.
Kun lähdettiin luokasta pihalle, niin eräs toinen tyttö tuli kysymään minulta, että ymmärsinkö mä mitään. (Alkutunnista opettaja kysyi ketkä ovat paikalla, niin kaikille selvisi että olen ulkomaalainen, koska tää maikka halusi myös tietää meidän taustat) Tämä tyttö oli itsekin ihan pyörryksissä, ja sano et se mietti vaan noiden tuntien aikana et miten mä voin ymmärtää noita juttuja, jos hänkään ei. Ja hän on kuitenkin ihan ranskalainen. Se helpotti vähän oloa ja hän lupasi auttaa:) Käveltiin yhdessä pois koulusta ja mentiin samalla ratikalla, kun hän asuu mun kotimatkan varrella. Huomenna meillä on yksi yhteinen tunti joten sovittiin, että ollaan yhdessä siellä ja käydään vielä kahvilla tms koulun jälkeen. On vaan niin hienoa, että ihmiset oikeesti alkaa juttelemaan tosta vaan ja pitävät seuraa, vaikka olen ulkomaalanen ja se vaatii heille enemmän aikaa puhua mun kanssa. Loppujen lopuksi jäi ihan kiva maku suuhun tästä koulupäivästä, tosin mut varmaan heitetään pihalle kun tentit alkaa. Huomenna taas uusi päivä!
Olin ihan että, VOOOI ku se on niin ihanan positiivinen ja sitten PAM '' tosin mut varmaan heitetään pihalle kun tentit alkaa. '' :D tiiät itekki nottei tuo oo totta:D
VastaaPoistaTosi kiva blogi! Tykkään sun tavasta kirjoittaa ja aihekin kiinnostaa mua kovasti. Haluaisin ehkä lähteä ensi vuonna vaihtoon jonnekin päin ranskaa, tosin ammattikorkeakoulun kautta mutta kuitenkin! Tsemppiä sulle! :)
VastaaPoistaMeri: Haha, no nyt jos koskaa niin mun on pitäny pysyä positiivisena! Mutta jää nähtäväks, tällä hetkellä ei näytä kauheen hyvältä :D
VastaaPoistaAnonyymi: Voi kiitos, lämmittää tosi paljon mieltä kun saa palautetta:) Suosittelen ehdottomasti, että lähdet. Siinä ei menetä mitään, oppii vaan lisää! KIITOS:) Toivottavasti pääset itsekin tänne Ranskan maalle!