torstai 23. tammikuuta 2014

Tenttien saldo

Eli tänään julkaistiin kaikkien tenttien arvosanat! Jos nyt voisi kerrankin olla ylpeä itsestään täällä ollessaan ja todeta, että hyvin mä pärjäsin siihen nähden että olen ulkomaalainen! Itse en nyt oikeastaan vieläkään ajattele niin, kun olen niin ankara itselleni mutta kaikki muut sitä ovat minulle hokeneet yliopistolla... 

Eli suoritin yhteensä 16 kurssia viime lukukautena joista 6 pääsin läpi hyvin arvosanoin ja tosiaan noista 16:sta en ollut kolmen tenteissä kun olin kipeänä joten sanotaanko että 13:sta kuusi läpi. Tää on nyt tällastä numeroilla leikkimistä. 

Mikä harmittaa on se, että taas kolme kurssia jäi puolen pisteen tai pisteen vajaaksi läpipääsystä... Ja  yksi paperi jäikin ihan tyhjäksi ja muut nyt vaan muuten repuutettu :D

Se mistä voin olla ylpeä, niin mitä olen kuullut muilta niin olen jopa pärjännyt paremmin kuin osa ranskalaisista ja olen siitä aika häkeltynyt!

Ja alussa luulin että enhän mä yhtäkään tenttiä läpäise, mutta tuossa lopputulos. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi ne paremmin mennyt jos olisi tehnyt vielä enemmän töitä mutta siihen vaikuttaa myös valitettavasti se, ettei tämä tutkinto ookkaan se mun juttu niin väheni tuo mielenkiintonikin päntätä. Ja etenkin alkulukukaudesta minulla oli aika paljon päänsärkyä kun täytyi olla koko ajan hullun keskittynyt ymmärtämiseen ja se vie oikeesti aika paljon energiaa.

En ole ikinä ennen kirjoittanut ranskaksi 90 sanan pidempää tekstiä, vai mitä ne nyt olikaan lukiossa, jätetään äitille muistilappu -tyylisiä, ja nyt olen kirjoittanut jopa kahdesta neljään sivua täyttä ranskaa. Quoi ??? 

Vinkkinä kaikille ulkomailla opiskelijoille: älkää olko ankaria itsellenne ja hyväksykää ettei aina voi olla paras. Olkaa ylpeitä siitä mitä teette vaikka ei ihan nappiin menisikään. Antakaa itsellenne ymmärrystä ja tilaa oppia! Tämän vinkin tulisi siis koskea minuakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti