Eilen taas aloitin koulujutut ja olisi ollut ehkä ihan hyvä idea tehdä niitä pitkin viikkoa, mutta eiköhän aikalailla kaikki ole toimineet aika saman kaavan mukaan kun loma koittaa. Pelottaa, että läpäisenkö tätä vuotta, sillä en halua että tämä opiskelu pidentyisi edes vuodella... Parhaani täällä yritän kun minultahan vaaditaan ihan samaa kuin natiiveiltakin.
Nämä kaksi päivää on ollut heti jotenkin henkisesti raskaampia, samantien kun Fabien lähti. Hän on ollut minulle se kaikista suurin tuki täällä ja en haluaisi olla ilman häntä kotona. Sellaista tämä vaan tulemaan ainakin seuraavat kolme vuotta.
Mulla ei ole vieläkään tullut ikävä itse Suomea mutta kaikkia ihmisiä siellä. Perhettä, ystäviä ja karvaisia nelijalkaisia kotona. Oli kuitenkin ihanaa, kun isäni ja veljeni toivat minulle muun muassa salmiakkia, ruisleipää ja äitin tekemiä korvapuusteja ja ystäväni juhlamokkaa. Minulle kuitenkin oli tärkeintä nähdä heitä ja muistuttaa myös itseään siitä, että en mä oikeasti yksin ole.
Kaikki herkuthan on jo syöty mitä he toivat. Ruisleipää kyllä vielä riittää!
Ennen muuttoani Ranskaan, rakkaat ystäväni järjestivät minulle ylläriläksijäiset ja se oli kyllä todellinen yllätys minulle. Kaipaan heitäkin ihan kauheasti mutta onneksi he olivat tehneet minulle jotakin muistoksi.
Kirjassa on paljon kuvia kuluneista vuosista yhdessä ja pikkutekstejä. Niin ikävä heitäkin! Vielä tähän loppuun ystäväni (hän on antanut minulle aina kaikkia ihania kortteja ja hänen kirjoittamaan tekstejä, jotka ovat kuvanneet minun sen aikaista elämäntilannetta<3), joka oli täällä käymässä, antama kortin teksti:
Jotta pääsisi perille
on eksyttävä tieltä
Joka pääsee perille
oppii
että hetken kuluttua
on taas jatkettava matkaa
Joka ei koskaan
putoa raiteilta
ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa
suurelta murheelta
ja suurelta onnelta
- Tommy Tabermann
puspuspus <3 t. Lauski
VastaaPoista<3
VastaaPoista