Helppoa se ei ole

Eipä kukaan ole muuta väittänytkään... Oon tehny parin päivän aikana vapaa-aikanani koulujuttuja niin itkua vääntäen että huhhuh. Suomi-ranska -sanakirja on varmaan mun uusi parasystävä. Oon vaan niin väsynyt ja turhautunut. Tuntuu että teen kauheasti kaikkea ja silti en mitään. Nyt se todellisuus alkaa iskemään. Alle kahden viikon päästä alkaa joka kurssissa kontrolloinnit eli pienimuotoiset kokeet, jotta opettajat näkevät ollaanko ymmärretty tähän asti käyneet asiat. No en. Ollaan kuitenkin sitten jo puolivälissä lukukautta ja alkaa syysloma. En tiedä mitä tekisin täällä ilman Fabienia tai uusia ystäviäni. Mutta niiden on kyllä vaikea ymmärtää mitä käyn läpi täällä. Oon itsekin yllättynyt kuinka paljon oon jaksanut tsempata itseäni, kun sellainen hermoheikko olen ollut aina koulun suhteen ja on todella vaikea myöntää itselleen, että ei tajua, on vaikeaa, pelottaa. Yritän koko ajan pitää mielessäni maalini: haluan osata ranskaa, tietää kaiken siitä, tulla ranskan kielen tulkiksi, asua Ranskassa, olla osa Ranskaa. Ja kaikki tämä mitä teen täällä auttaa minua pääsemään siihen. Toivon ja odotan niin paljon sitä hetkeä, että voin sanoa, mä ymmärrän kaiken mitä minulle puhutaan. Ranska on vaan minun intohimo.