maanantai 23. joulukuuta 2013

Viime viikkona

Eli nyt ollaan selvitty Suomen kamaralle! Viime viikko hujahti niin äkkiä etten kerennyt mitään postailla, mutta tässä vähän kuvia!




















`

Maanantaina ihana äitini oli lähettänyt minulle hänen tekemän suojelusenkelin ja kortin. Se piristi minua niin paljon ja hän auttoi taas minua tajuamaan, että hei, tää on oikeesti sitä mun unelmaa mitä mä elän!























Käytiin Naïs:n kanssa jouluostoksilla keskiviikkona! Siinähän se koko päivä meni liikkuessa ja illaksi Naïs:n luo viettämään iltaa... 




























Pizzaa, shampanjaa, herkkuja, ihania tyttöjä! Torstai menikin joulusiivotessa ja käytiin vielä Fabienin kanssa tekemässä viimeiset jouluostokset. Löydettiin keskustan pikkukaduilta liike, jossa oli Marimekkoa ja Iittalaa! Torstai-iltana haluttiin sitten vielä tyttöjen kanssa mennä vähän ulos ja suunnattiin HEAT:n, yökerho jossa vaan voi tanssia!























Perjantaina sitten "pirtein" mielin autolla matkaan kohti Pariisia! 




































Lauantaina käytiin Pariisin keskustassa piimahtamassa ja moikkaamassa Fabienin kaveria. Viimeksi näin hänet helmikuussa, joten huomasi taas kehityksen eron että pysyi keskustelussa sisällä! Myös oli ihanaa jutella Fabienin äidin kanssa (viivyttiin pe-su siellä) ilman että kysyy koko ajan "mitämitäanteeksi???".

Eilen otin lennon kotiin ja on ollut ihanaa nähdä perhe ja kaikki eläimet! Eläimet olivat varsinkin ihan sekaisin! Viivyn viikon Suomessa ja uudeksi vuodeksi takaisin Ranskan kotiin.

Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

Bisous, Karo


lauantai 14. joulukuuta 2013


























Sain tuon ihanan postikortin tänään, mummuni lähetti minulle kortin! Se oli ihana yllätys, sillä olen hänelle kirjoitellut postitse ja nyt tuli vastaustakin vaikka jo kohta näemme:)

Olen edelleenkin sänkypotilaana, mutta alkaa jo helpottaa. Huomenna ois pakko jaksaa konkreettisesti tehdäkin jotain muuta kun vain maata. Miten ihminen voikin olla niin heikkona.

Olen tänään myös miettinyt kauheasti tulevaa ja jutellut erään minulle tärkeän henkilön kanssa, joka on auttanut minua paljon henkisesti. Koulu on osottaittunut todella raskaaksi näin alkuun, mikä oli tiedossakin, mutta myös opiskelumenestys kärsii ja etenkin pääni. Teen kyllä tämän vuoden loppuun, mutta en vielä tiedä ensi vuodesta. Jos vaihdan tutkintoa jälleen tai jättäisinkö vuoden väliin. Nämä ovat ihan pinnalla vielä, mutta en halua että opiskelu syö minut näin piippuun ihan vain sen takia etten ole antanut itselleni aikaa hengähtää ja tottua näinkin suuriin muutoksiin. Haluaisin edes hetkeksi jäädä nauttimaan siitä, että olen täällä missä minun kuuluukin olla, enkä antaa osaamattomuuden viedä kaikkea energiaa.


perjantai 13. joulukuuta 2013

Perjantai 13.

Mun perjantai taisi alkaa jo keskiviikkona kun sairastuin. Olin viettänyt ma-ke päivät kokonaan yliopistolla ja nyt vei tauti voiton. Mulle siis ilmestyi ihan tyhjästä kauhea flunssa: kurkku kipee, joka paikkaa särkee ja en ole varmaan koskaan ollut näin kipeä kuin nyt... Ke-yö oli kauhea ja to-aamulla soitin Naïs:lle ja hän kävi puolestani apteekissa hakemassa särkylääkkeet ja vähän muutakin:























Ruusun ja leivonnaisen piristääkseen. Kuinka ihana ystävä...

Torstaina kuitenkaan ei särkylääkkeet auttaneet ja olin ihan kuollut. Itkin ihan vaan sitä että mua sattu kaikkialla. Yöllä sain nukuttua ehkä yhteensä kaksi tuntia... Fabien soitti ja sanoi, että on pyytänyt lääkärin tulemaan katsomaan minua. Hän tuli ja tsekkasi minut ja kyseli ja antoi reseptilääkkeet. Voitteko kuvitella, että se maksoi vain 33e ? Ja itse ei tarvinut liikkua mihinkään! Ekaa kertaa pääsin kirjoittamaan jopa shekin. Sain itsestäni sen verran virtaa että pääsin apteekkiin, eipä ollut muuta vaihtoehtoa. Nappeja on tullut otettua ja olo on jo hiukan parempi, tosin kurkku vaan tappaa mut. Huh. 

Inhottavinta koko jutussa on se, että jouduin tänään skippaamaan kolme tenttiä ja kaksi niistä olisi olleet sellaisia, joista oisin varmasti päässyt läpi joten harmittaa että nyt kertyy vaan lisää uusintoihin... Toivotaan että energiaa alkaa löytymään viimeistään sunnuntaina, sillä tiistaina olisi viimeiset tentit ennen joulua.

Toivottavasti siellä ollaan vietetty paremmin tätä 'epäonnenpäivää'...

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

ça va aller

Coucou !

Mulle on vaan aina niin vaikeaa hyvästellä Fabsu ja olen seuraavat 8 päivää yksinäni. Tosin päivät ovat aika pitkiä minulle sillä täytyy vaan päntätä koko ensi viikko etten kauheasti edes näkisi häntä, mutta silti, hän antaa mulle jo pelkällä läsnäolollaan itseluottamusta ja energiaa. Yksinolo ei vaan taida olla se mun juttu, kuten olette varmaan huomanneetkin.





















Pelottaa nuo tulevat päivät, sillä on aika varmaa etten läpäise kaikkia kursseja. En ole sillä mielin että "en kuitenkaan pääse läpi", vaan yritän parhaani olosuhteisiin nähden. Toivon vaan, että tää mun pää kestäisi!




















Tuossa minun tulevien päivien raamattu tenteillä. Ihan mahtava sanakirja! Äitini osti sen viime jouluna minulle lahjaksi ja nyt se on päässyt ihan kunnolla käyttöön. Tosin mun täytyy ostaa vähän pienempi malli jota voisin käyttää tunneilla, sillä tuo on vähän liian painava kuljettaa joka päivä...

























Eilen käytiin ruokakaupassa ja pihalla oli kuusimyyjäiset! Hinnasta en tiedä mitään, mutta ihmisiä kyllä pyöri siellä paljon. Joulujuttuja kaupat ovat kyllä täynnä ja etenkin joulusuklaita on pilvin pimein. Ehkä tuliaisiksi sitten...

Nyt taas painamaan, ja toivottavasti minut jotenkin palkitaan siitä, kun arvosanat saadaan ensi vuoden puolella.

Bisous, Karo

perjantai 6. joulukuuta 2013

6.12

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi! Elämäni ensimmäistä kertaa en ole Suomessa itsenäisyyspäivänä, täällä ollaan huoletta ilman suomen lippuja, vapaapäivää, linnanjuhlia! Huomenna täytyy heti kattoa netistä kaikki linnanjuhlamekot...

Viikonlopun täytyisi jotenkin yrittää lukea ensi viikon tentteihin. Pelottaa niin paljon. Kaiken lisäksi ei saa nauttia lukioon tututtuun kolmen tunnin koeaikaan, vaan yksi koe mun pitäis ehtiä tehdä jo tunnissa! Yliopistosta riippuu täysin tämä seikka Ranskassa, mutta meillä tunnit kestävät 1,5h joten koeaikakin on 1,5h. Mikä on aika typerästi järjestetty, samoin se, että voi olla monta tenttiä saman päivän aikana. En tiedä miten Suomen yliopistoissa tentit järjestetään, mutta en kauheasti tue tätä näiden systeemiä.

Ylipäänsä yliopistot Ranskassa ovat todellakin vielä 70-luvulla. Tekniikkaa ei käytetä juuripa lainkaan. Opetusmenetelmä on siis luennointi tunnista riippumatta ja joskus maikat saattaa kirjoittaa jotain taululle. Ja ei saada minkäänlaista tiivistelmää tms opettajalta tunneilta. Eli ulkomaalaiselle aika vaikeaa, jos ei pysty tiivistämään opettajan kertomia juttuja. Kuten minä? Kyllähän sitä nyt jo ymmärtää aika hyvin, mutta saan kaikki muistiinpanot Naïs:lta onneksi. 

Nyt pienen raivosiivoamisen jälkeen jos rauhoittuisi ja huomenna alkaisi pänttäämään. Hyvää viikonloppua sinne koto-Suomeen!

Bisous, Karo

torstai 5. joulukuuta 2013

"Yllätys"

Päätin eilen yllättää Fabienin ja mennä odottamaan häntä juna-asemalle. Olin ollut yliopistolla aamusta asti ja viimeinen tunti päättyi klo 20.15 ja laitoin viestiä hänelle, että "joo olen kotona odottamassa jo". Juna siis saapui klo 21.41 ja olin odottanut siellä junan tuloa tunnin ja ostin Fabsulle valmiiksi jo ratikkalipunkin ja kaikki. Ratikkoja siis tuohon aikaan menee vain puolen tunnin välein meille eli klo 21.45 ratikkaan olisi ollut vaikea keritä joten sitten seuraavaan klo 22.15.

Nooh siinä katselin kun ihmisiä alkaa tulemaan junasta ulos ja Fabienia ei näy _missään_. Odottelin vielä 10 minuuttia siellä mutta ei: kaikki olivat ja tulleet ulos. Minulla ei tietenkään ollut akkua puhelimessa joten oli turha soittaakaan... Päätin sitten mennä ratikkapysäkille katsomaan, jos hän olisi siellä: no ei. Venailin sen puoli tuntia sitten kylmässä ja otin tuon myöhäisemmän ratikan himaan. Mulla oli niiin kylmä ja olin tosi väsynyt ja en vaan tajunnut koko tilannetta. Halusin vaan yllättää toisen... 

Kotiin päästyäni niin siellähän se könötti. Hän oli kerennyt siihen aikasempaan ratikkaan... Puhelimen saatuani päälle, oli sata puhelua ja sata viestiä, että missä minä oikeen oon, munhan piti olla ihan vaan kotona odottamassa.

Naïs oli vielä antanut mulle pippurisuihkeenkin mukaan siltä varalta jos jotain sattuu. Tuohon aikaan illalla ja aseman lähistöllä ei ole paras paikka mun kaltaiselle vaalealle tytölle... 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

3 kuukautta, 3 viikkoa, 3 päivää

Viikonloppu olisi taas takana ja joulukuu edessä. Tänään olen asunut Montpellierissä tasan kolme kuukautta ja en voi vaan uskoa, että aika on mennyt niin nopeasti. Kaikki maisemat on jo lähes tutut, ja tunnen paljon paikkoja. Tiedän minne mennä ruokakauppaan ja mistä ostaa mitäkin ja mitkä ovat aukioloajat (ne on muuten aika erilaiset kun Suomessa...). Yliopistolle menokin on vaan ihan helppoa, aluksi kun tarkkailin koko ajan että missä sitä oikeen pyöritään.

Tänään on enää tasan kolme viikkoa siihen kun olen Suomessa. En malta odottaa nähdä perhettäni, eläimiä kotona ja ystäviäni. Toivottavasti olisi paljon lunta silloin! Tykkään kovasti asua täällä ja en vieläkään kadu että tulin tänne, en näe itseäni enää ollenkaan Suomessa. Paikkani taitaa olla täällä näillä näkymin. Jos voisin siirtää kaikki rakkaat ihmisetkin tänne niin olisi helpompaa!
















Eilen napattiin tuollaiset jälkkäriksi, mutta mulla ei oo kyllä mitään muistikuvaa nimestä. Joku ranskalaisten herkkujälkkäri. Sisällä oli jotain vaniljamössöä, kunnon sokeripommi! Nam.

Fabien lähti tänään Pariisiin ja tulee jo kolmen päivän päästä jo onneksi takaisin! Hän meni tällä kertaa junalla, pikajunalla; TGV, sillä se tulee huomattavasti paljon halvemmaksi kun ajaa autolla ja siinä säästyy huimasti aikaakin. Ajettuna Pariisi-Montpellier kestää reilut 8 tuntia kun taas tuolla pikajunalla se menee alle 3,5h!

Huomenna ajattelin tuntien jälkeen jäämään yliopistolle pänttäämään jo seuraavaa viikkoa varten: kaikki lopputentit alkavat. Pelottaahirvittäämitenselviän... Onneksi ensi viikolla saa kuitenkin nauttia vielä näistä suomalaisista eduista ja veronpalautukset tulevat! Toivottavasti saisin jostain revittyä aikaa ennen tuloani Suomeen ja käydä ostamassa joululahjat perheelleni! Täällä kun kerran ollaan, niin pitää tuoda kunnon tuliaislahjat... Hyvää yötä!


Bisous, Karo

perjantai 29. marraskuuta 2013

Keskiviikkona täällä satoi lunta! Olin juuri tullut suihkusta kun Fabien huutaa mut katsomaan ja kyllä:





















Otin vaan nopsasti kännykällä kuvan todistukseksi. Noh se kesti ehkä tunnin eikä mitään jäänyt maahan. 

Eilen oli jokin masennuspäivä ja nukuin 3h päikkärit. Tällä hetkellä motivaatio on vaan aika hukassa ja en oikeen tunne itseäni itseksi. Itselle on vaan jotenkin vieläkin vaikea myöntää, että en pysty ymmärtämään kuten muut ymmärtävät täällä. Ja se että vertaan itseäni natiiveihin on aika rajua itsensä piiskaamista. Miksi sitä pitää edes verrata itseään muihin???


Vadelmaa, päärynää, rahkaa, maitoa ja kuivamarjoja...

Tänään taas aloitin päiväni juoksulla (se on tapa jolla kaikki muu unohtuu) ja sitten taas kouluun. Viikonloppu näyttäisi taas aika tylsän samalta: koulujuttuja. Ilokseni äiti oli lähettänyt minulle tänne Fazerin joulukalenterin! äiti on aina ostanut joulukalenterit meille ja olin jo melkein peloissani, että joudunko olemaan tänä vuonna ilman... 





















Aurinko on kyllä jaksanut paistaa ja lämmittää päivisin! Hyvää viikonloppua!

Bisous, Karo

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kynsiä ja kieliä

Nyt on saatu taas kouluviikko käyntiin niinkin hyvin että eilen ja tänään oli koulua ja huomenna taas suljettu. Oli ihan outoa olla tänään aamukasista iltakasiin yliopistolla, jep mun tiistait on superkivat, kun kahteen viikkoon ei oo ollut tiistaisin tunteja. Selvisin. Huomenna voi taas yrittää vähän kiriä kiinni muita koulujuttujen parissa, mä nyt taidan olla aina aika jäljessä kun en ole natiivi. Mutta sainhan tänään taas todeta ja myöntää itselleni, että hei kyllä oikeesti ymmärrän ja osaan puhua vaikka teen virheitä mitkä ärsyttää mua ihan suunnattoman paljon mutta alkaa puhetahti olemaan jo aika sujuvaa ja nopeaa. Naïs:kin puhuu mulle ihan niin kuin puhuisi kelle tahansa ranskalaiselle ja se ehkä kertoo siitä että olen kehittynyt. Aluksi Naïs kuitenkin puhui tosi rauhassa ja selkeästi ja nyt ihan puhekiellellä mennään.

Tänään oli latinan koe ja mä vaan niin tykkään meiän maikasta, se on niin sympaattinen. Tajusin vasta nyt, että mä oon tähän asti opiskellut englantia, ruotsia, ranskaa ja nyt mukaan tullut myös latina ja italia. Vähän harmittaa se, että ruotsin kielen taito varmaan taitaa kadota aikalailla pääkopasta, koska sitä ei ole meidän yliopistolla tarjolla ja ei ole kylläkään edes aikaa ylläpitää sitä vapaa-ajalla.

Tässä vielä eilisen kynsihuollon tulos!
















Joulua odotellessa! Odotan hirmuisesti myös, jotta pääsen oman kynsihuoltajani luo Suomeen. Sillä olen voinut aina vaan mennä sinne tietämättä mitään mitä haluisin, ja hän on aina onnistunut tekemään todella upeat kynnet. Nyt menen aikalailla jonkin näkösen kuvan kanssa ja olen yrittänyt sanoa, että yllätä minut ja tee miltä tuntuu. Mutta Fabien selitti, että ehkä hän pelkää, että jos en tykkääkkään, että aion sanoa 'ei hyvä, en maksa', mikä on siis todella yleistä täällä. Nyt nukkumaan!

Bisous, Karo

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Jardin de Plantes

Perjantain esitelmästä selvinneenä lauantaina vietettiin päivä Fabienin kanssa yhdessä. Hän oli pyytänyt että näyttäisin vähän Montpellieriä, sillä Fabien ei ole oikeastaan käynyt täällä missään kunnolla. Suunnattiin Jardin de Plantes:iin, joka on siis sellainen puutarhapuisto!


























Kesällä varmasti paljon upeampi. On jo niin kylmä hyrrr... Ajateltiin sitten mennä vähän keskustan suuntaan nappaamaan lasilliset ja löydettiin ihan sattumalta oikein kivan näköinen viinibaari, mentiin sinne ja juotiin ihanaa punaviiniä! Omistaja oli oikein mukava ja istuttiin sielä ehkä tunti ja juteltiin hänen kanssaan. Kävi selväksi, että paikka on ollut pystyssä vain viikon, joten vielä on ollut aika hiljaista. 

Sitten taas ratikalla matkaan ja suunnattiin Couleurs de Bière:en, olin löytänyt paikan netistä ja se oli siis olutbaari, jossa on yli 800 erilaista olutta! Ja kyllä, löysin joukosta myös Lapin Kullan, haha. Juotiinhan sitten vielä oluet ja mentiin takaisin kotiin syömään. 

Nyt taas kohti seuraavaa viikkoa, katsotaan miten jaksaa olla koulussa kun viime viikko meni aikalailla himassa työskentelyyn... Noh huomenna taas kynsihuoltoa!

Bisous, Karo

torstai 21. marraskuuta 2013

Päivät kulunut aikalailla vaan kotona ollessa, sillä yliopisto on ollut kiinni tiistaista asti... Huomenna pitäisi taas päästä tunneille. Ja huomenna myös koittaa se esitelmä mistä puhuin. Naïs:n kanssa ollaan tehty sitä yhdessä ja hän on kyllä suurimman osan tehnyt koko jutusta. Tai no hän on oikeastaan ollut se kirjuri. Mutta huomenna sitten pitäisi puhua luokan edessä ja se vähän pelottaa. Pelottaa, se ettei kukaan naura kun puhun ranskaa, kun se on ensimmäinen kerta, että puhun ranskaa niin monen ihmisen kuunnellessa. Kaikki ovat kyllä jaksaneet hokea, että mun puhe ja aksentti on hyviä ja nopeasti katoaa ne pienetkin ulkomaalaispirteet puheesta. Toki se on todella hyvää harjoitusta minulle ja ehkä itseluottamus vähän taas kasvaa, vaikka kyse onkin aika pikkujutusta. Jotenkin pään sisällä suurentelee kaikkea. Olen vaan niin itsekriittinen että... Wish me luck!

Eilen käytiin Naïs:n ja hänen kämppiksensä kanssa ikeassa pyörähtämässä, he ostivat yhden hyllyn ja minä ihan vaan kynttilöitä ja karkkia... Täällä ikeassa on irtokarkkilootat ja sieltä löytyy noita tuttuja herkkuja, niin pakkohan niitä oli ostaa! Harmittaa, kun olisin halunnut ostaa sellaisen joulutähtivalon mitä ikeassa myydään, mutta jäljellä olikin vaan punaisia. Valkoisen olisin ostanut...

JA täällä on oikeesti kylmä! Jopa osassa Ranskaa on satanut lunta...

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sataa

Viikonloppu on painittu koulujuttujen parissa, tai erityisemmin vain yhden... Perjantaina olisi esitelmä yhdestä kirjan pätkästä, joka on osoittautunut todella hankalaksi minulle. Päätin jo eilen illalla, että jatkan lukemista kolmatta kertaa maanantaina tai tiistaina, mutta en vaan voinut jättää sitä. Pidän kovasti kurssin opettajasta ja haluisin kerrankin täällä ollessani 'loistaa'. Erityisesti haluan tehdä sen itselleni ja näyttää itselleni, että kyllä mä pystyn vaikka en ole ranskalainen.



Huomenna on paluu kouluun ja olisi taas tiedossa vajaa viikko, sillä tiistaina yliopisto on taas suljettu. Tiistaina Fabienkin tulee taas tänne ja on ihanaa, ettei tarvitse olla yksin. Tuntuu että jankkaan aina samaa... :D 















Täällä on ihan syksy, on satanut ja on viileää. Eilen pidin ensimmäisen kerran patteriakin päällä kun lämpötila laskee sisälläkin. En halua pitää pattereita jatkuvasti päällä ainakaan vielä, sillä pelottaa tuleva sähkölasku jos oon täällä täysin lämmöin! 

Pelottaa myös tulevat tämän lukukauden lopputentit, jotka ovat juuri ennen joulua. Haluan vaan niin läpäistä tämän vuoden, ettei tarvitsisi kauheasti uusia kursseja tai pahin pelkoni että joutuisin koko vuoden uusimaan. Ei kiitos. Noh kaikeksi onnekseni olen kuitenkin täällä, missä haluankin olla. 

Bisous, Karo

perjantai 15. marraskuuta 2013

Miksi juuri Ranska?

Olen täällä viikonlopun yksinäni, niin ajattelin nyt vähän kertoa miten tämä Ranska-intohimo on saanut alkunsa!

Aloitin ranskan kielen opiskelun ylä-asteella, kun sai ottaa valinnaisen kielen. Tiesin, että haluan valita jonkin ylimääräisen kielen ja vaihtoehtoina olivat ranska, saksa ja venäjä. Minulle oli oikeastaan aika selvää, että haluan opiskella ranskaa, sillä Ranskan kulttuuri oli kiehtonut minua jo aiemminkin mutta ei ollut vielä 'puhjennut kukkaan'. Olin äitini kanssa valintaillassa ja samantien kun sen aikainen ranskanopettaja kertoi aineestaan, tiesin, että tämä on se mun juttu. 

Kurssien alkaessa pyrin aina täydellisyyteen, vaikka se olikin lyhyt ja valinnainen kieli, halusin oppia kunnolla. Lueskelin itsekseni kotona ääneen bonjourta ja ça vata vaikka kuinka kauan alkuun ja odotin aina, että oppisin lisää.

Maantiedossa tein tutkielman Ranskassa ja köksässä esitelmän ranskalaisesta ruokakulttuurista. Kova halu päästä Ranskaan toteutui syksyllä 2009, kun lähdimme siskoni kanssa yhdessä Pariisiin. Rakastuin. 

Lukiossa jatkoin lyhyenä kielenä, koska sillä hetkellä olisi ollut liian vaativaa hypätä pitkään kieleen (joka olisi ollut muutenkin toisessa lukiossa), koska pohjalla oli vain lyhyen kielen oppimäärä ja pitkän kielen lukijat ovat lukeneet kuitenkin jo monta vuotta enemmän kuin itse. 

Lukiossa intohimo ranskan kieleen vain vahvistui ja tajusin, että hei, tämä on just sitä mitä mä haluan tehdä. Ja mikään tai kukaan ei ole vieläkään poistanut tuota mielestäni. Tiesin heti, että en halua tulla opettajaksi. Mitä sitten? Haluan tulkiksi tai kielen tutkijaksi! Vieläkin haluan tulkiksi. 

Opon kanssa juttelun jälkeen, suunnitelmani oli selkeä ja tarkoitukseni oli hakea Helsinkiin yliopistoon lukemaan ranskan kieltä. Sitten viettäisin vuoden vaihdossa Ranskassa ja opiskelun jälkeen muuttaisin sinne. Selkeä päätös. Fabienin tultua kuvioihin, ajateltiin, että kyllä tämä suhde toimii ja hän oli valmis muuttamaan Suomeen (hän siis tykkää tosi paljon Suomesta ja hänen oli tarkoitus muuttaa jo aikaisemmin Suomeen, mutta suunnitelmat muuttuivat). Noh joulukuussa 2012 olimme lukioni kanssa käymässä näissä perus yliopistojen ja ammattikorkeakoujen -esittelymessuilla (en muista enää nimeä ollenkaan!) ja halusin vaan käydä tsekkaamassa 'tulevan yliopistoni' esittelyn ja ehkä myös jutella jonkin opiskelijan kanssa. Niin teinkin, mutta messuilla oli myös tiedotustilaisuus opiskelusta Ranskassa ja miten Ranskan korkeakouluihin haetaan. Sen piti eräs ranskalainen nainen ja aloin siinä pohtimaan itsekseni, miksi mä en hae suoraan Ranskaan yliopistoon ja niin pystyisin toteuttamaan unelmani paljon nopeammin?? 

En ollut aikasemmin edes ajatellut sitä mahdollisuutta, mutta lähetin heti Fabienille viestiä, mitä hän on mieltä ja siitä tuli sen päivän polttavin ajatus mieleeni. Juttelin tämän ranskalaisen naisen kanssa vaihtoehdoista, miten voisin opiskella ranskan kieltä, ja miten voisin tähdätä mahdollisimman parasta reittiä maaliini. 

Siitä se sitten alkoi. Aloin etsiä tietoa netistä, juttelin opon, ranskan opettajani ja Fabienin kanssa. Ja tietoon tuli, että haut Ranskan korkeakouluihin alkavatkin JO tammikuussa ja loppuvat maaliskuussa. Eli alkoi tulla kiire, mihin kaupunkiin, mikä tutkinto, mitämiksihätäh, teenkö mä tän ihan oikeesti? Eli otin sitten asian puheeksi vanhemmilleni. Onnekseni vanhempani ovat ymmärtäneet aina tän mun intohimoni ja vaikka he eivät tietenkään halunneet että lähden, he sanoivat: jos mä sinne haluan, niin mä menen ja kotiin pääsee aina takaisin. Ei jää ainakaan harmittamaan jälkeenpäin. 

Helmikuussa Ranskassa ollessani teimme Fabienin kanssa hakemukseni muistaakseni seitsemään yliopistoon. Olisin halunnut tietystikin opiskella Pariisissa, mutta koska vaikka se onkin niin ihana kaupunki, niin myös aivan liian kallis. Olisi ollut liian stressaavaa aloittaa opiskelut viereessa maassa jossain 10 neliön 'kämpässä', josta maksan 900e kuussa. Tai että olisin asunut jossain karmeassa opiskelija-asuntolassa sadan muun kanssa. En kuitenkaan ole mistään rikkaasta perheestä, joka pystyisi kustantamaan sen kaiken. Ja olen joutunut nytkin siis ottamaan opintolainan, sillä maksan siis kaiken itse.

Valitsin Montpellierin ykköseksi ja olen siitä vieläkin tyytyväinen. Kaupunki on kaunis, erilainen ilmasto, meri on lähellä, halvempaa, eteläisen rentoa. Plan B oli, että jos en pääse kouluun, niin muutan silti ja etsin töitä ja ensi vuonna uusi yritys. Odottaminen oli todella pitkä ja mietin päivittäin, että pääsenkö vai en ja kaikki kyselivät olenko saanut jo tietää. EN. Mutta sitten eräs ilta kesäkuun alussa menin sähköpostiini ja huomasin viestin, jossa kerrottiin, että olen saanut opiskelupaikan! En tiennyt mihin mennä ja mitä sanoa. Nyt se oikeasti tapahtuu, ja pääsen toteuttamaan unelmani. 

Siinähän ne kaikki järjestelyt alkoivat ja heinäkuussa kävin ensimmäisen kerran yliopistolla viemässä kaikki paperini ja voilà, täällä ollaan! Vaikka on ollut vaikeaa päivittäin koulussa, yksin olossa, niin en kadu hetkeäkään. Viihdyn todella hyvin ja olen onnellinen kun saan puhua ja kuunnella ranskaa, olla osa ranskalaista kulttuuria päivittäin. Tää on vaan se mun juttu! En osaa sitä muuten selittää, saan välillä vaan kylmiä väreitä kun olen täällä. J'adore...




tiistai 12. marraskuuta 2013

Diipadaapaa

Nyt on taas nautittu vapaapäivistä koulujuttujen ja Fabien:n seurassa. Viikonloppuna leikittiin parturikampaajaa ja Fabien leikkasi tukkaani. Huonot latvat pois ja hän leikkasi lähes 10 senttiä pois :( Hiukset ovat aina olleet minun 'turvani' ja tärkeät minulle, joten olen aina kauhuissani kun niitä leikataan. Nyt on kyllä parempi niille, niin saa taas kasvaa rauhassa. Säästinhän 30 euroa ja Fabien teki oikein hyvää työtä!

Tänään yliopistolla oli kokous tuosta kaikesta sotkusta, joten ei tänäänkään ollut tunteja. On nuo kyllä kiivasta porukkaa. Huomenna olisi tiedossa normikoulupäivä ja torstaina taas yliopisto kiinni ja mielenosoitukset käynnissä jälleen ja perjantaina kouluun taas... Empä ole ennen tällaistä nähnyt.

Sääkin on taas viilentynyt, vaikka aurinko jaksaakin vielä lämmittää. Odotan kovasti, että veronpalautusrahat rantautuu tänne, niin pääsen ostamaan talvivaatteita! On vaan niin uskomatonta, miten aika rientääkin niin nopeasti. Välillä sitä vaan kysyy itseltään, että oonko mä oikeesti oppinut ranskaa, kun sitä ei itse näe niin selvästi. Haluisin, että se edistyminen näkyisi ihan kunnolla. Vaikka noh, ymmärränhän mä lähes kaiken mitä mulle puhutaan. On vaikeaa olla vaatimatta liikaa itseltään.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Aamupala

Baanani, kaurahiutaleita...
Kananmunan valkuainen... 

Mustikoita...

Kuivattuja karhunvatukoita ja Himalajan marjoja....
Paljon vitamiineja!


Rahkaa...

Et voilà ! Kuppi kahvia seuraksi:)