tiistai 22. heinäkuuta 2014

Paris-Sorbonne IV


Kyllä mun on vaan pakko uskoa siihen, että jos jotain oikeasti haluaa, niin kyllä sen myös saa! Eli opinnot jatkuvat Pariisissa uuden tutkinnon parissa syksyllä. Unelmakaupunki, unelmayliopisto ja unelmatutkinto. En osaa edes sanoin kuvailla, miltä nyt tuntuu. JEE!

Huomenna olisi viimenen päivä kämpillä siivotessa ja sitten avaimet jäävätkin sinne. Torstaiksi olisi tarkoitus jo suunnata Pariisiin ja ensi viikolla olenkin jo Suomen kamaralla. Huh.


Au revoir Montpellier !

Bisous, Karo

torstai 17. heinäkuuta 2014

Un petit village français

Eli tämä pieni ranskalainen kylä, johon ollaan aina välillä tultu eli maalle. Tajusin juuri, etten ole ikinä ottanut kuvia tästä kylästä, jotenkin silmä niin tottunut näihin maisemiin. Tulimme su-ma välisenä yönä tänne ja ensi viikolla olisikin jo muutto eli Montpellier jää sitten taakse! Antaa kuvien puhua puolestaan, näistä saa oikein hyvän kuvan perintäisestä ranskalaisesta kylästä ja asunnoista. Ah j'adore…


















Huh, sellaista 35-40 astetta piisannut! Toivottavasti siellä Suomessa kesäsäät ovat jatkuneet…


Bisous, Karo

perjantai 4. heinäkuuta 2014

La première fois

Olin eilen ensimmäistä kertaa uimassa meressä! Ja se oli ihan hullun kivaa, en ois millään halunnut lähteä niistä aalloista pois. Oli jotenkin ihanaa vaihtelua ja sain ajatuksetkin ihan muualle kuin annoin niiden aaltojen vaan syökseä kohti…

Meistä oli tosi kivasti järjestetty, että parkkipaikkoja oli tehty moottoritien varteen ja siitä tehty kävelytie rannalle joka oli ihan muutaman minuutin päässä. En edes halua tietää kuinka täynnä parkkipaikat ovat kaupungin parkissa… 






























Ei haittanut ollenkaan vaikkei aurinko ollut näkyvissä koko aikaa, sillä oli ja on kuuma ja etenkin nyt muutama päivä ollut ihan kostean hiostan kuuma että on ollut pieniä sateita ja ukkostakin. Enää noin kolme viikkoa asumista täällä jäljellä ja sitten se olisikin maiseman vaihto! Täältä etelästä tulen ehkä eniten kaipaamaan säätä :D


Bisous, Karo

lauantai 28. kesäkuuta 2014

La vie de mes cauchemars ?

Eli onko tämä mun elämä Ranskan päässä hieman muuttunut unelmistani painajaisiin..? No ei nyt sentään, mutta erittäin hatarasti mennään, sillä töitä ei vaan suostu tulla mistään, joten aika tyhjän päällä olen. Harmittaa ja ärsyttää, jos tämä loppuaika etelässä meneekin näin enkä saa yhtään säästettyä rahaa ensi vuodelle, mitä todellakin tulisin tarvitsemaan… Etenkin kun ensi vuoden suunnitelmat menivät aivan uusiksi. Sen tiedän, että Pariisiin menen vaikka mikä olisi!

Ollaan pari viikkoa vietetty maalla, ja olen yrittänyt miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja. Maailma vaan taitaa olla mua vastaan tällä hetkellä…

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Mieux vaut être seule que mal accompagnée




Yksinoloa, järven ranta, namuja, hyvää musiikkia ja sitäkin parempi kirja! Mun lähistöllä on tuollainen ihana pieni järvi joten päätin kunnon hellepäivän kunniaksi mennä ottamaan aurinkoa. Ensi viikolle on luvassa sellaista +35 astetta… 

Ranta oli aika täynnä porukkaa ja moni ui. Huomenna olisi tarkoitus mennä uudestaan Fabienin seurana ja jos sitten itsekin menisi uimaan! Vesi oli aika lämmintä ja en ole edes kahteen vuoteen heittänyt talviturkkia, joten ehkä nyt olisi sen aika.

Ranskalaiset korot on siis minun idolini, Helena Petäistön, kirjoittama kirja ranskalaisuudesta näin lyhyesti sanottuna. Sain tämän ylioppilaslahjaksi omalta ranskan opettajaltani, ja oli niin nappi valinta minulle ihan vain kirjan sisällön ja itse kirjoittajan osalta. Olen lukenut tuota kohta vuoden ajan, sillä en vaan halua lopettaa sen lukemista...






Bisous, Karo

perjantai 30. toukokuuta 2014

Juillet

Heinäkuulle olisi näillä näkymin töitä eli flyerin jakamista! Tunnit sekä palkka ovat riittävät joten otan sen paremmin kuin hyvillä mielin vastaan. Rahan lisäksi saisi kivan rusketuksen (palamisen) iholle, sillä työ tapahtuu ulkona helteessä.







































Nyt pitäisi jostain vielä irrota kesäkuulle duuni, niin voisin vähän kevyemmin mielin nauttia kahdesta viimeisestä kuukaudesta täällä etelässä. Mihin aika on mennyt… Onneksi ensi tiistaina olisi tiedossa jonkinnäköinen työhaastattelu, joten se jää nähtäväksi!

Kivaa viikonloppua ja oikein paljon onnea kaikille valmistuneille!


Bisous, Karo

maanantai 26. toukokuuta 2014

Rose

Aika on kulunut vain huokaillessa, odottaessa ja työhakemusten lähettämisessä! Nyt odottelen parin paikan varmistumista… Ei tämä ihan toivotonta ole!

Suomen kamaralla taitaa olla lämpimämpi kuin täällä, mutta eipä nuo sateet ole haitanneet ollenkaan! Kesä tulee kuitenkin olemaan aika tuskaisen kuuma.




Toivottavasti voin tämän viikon jälkeen viiiiimeinkin sanoa, että sain töitä! Tämä yksin kotona oleskelu ei oikeen iske enää etenkään kun on enää 2kk jäljellä täällä etelässä!


Bisous, Karo

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kotimaisia mansikoita



Täällä etelässä on paljon etenkin kesäaikaan tien varsilla tuollaisia ihania hedelmä-vihanneskojuja, jotka ovat myös todella edullisia ja näin ranskalaisittain myös kotimaisia. Tämä mesta on lähimpänä minua ja se oli koko talven auki. Siellä kaikki ovat luomua! Tätä tulen varmasti kaipaamaan ensi vuonna… 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Työtön

Koulun loppumisesta on kulunut jo parisen viikkoa ja olen etsinyt töitä nyt kuukauden. Olen käynyt kiertämässä lähes 40 paikkaa läpi ja jättänyt noin 20 työhakemusta cv:n kera. Syy tämän hetkiseen työttömyyteen on suurimmaksi osaksi se, ettei toukokuulle ole oikein vielä töitä tarjolla. Kesä-elokuu ovat kesätyöaikaa. Nyt siis ensimmäistä kertaa olen todella huolestunut, miten saan maksettua ensi kuun vuokran yms. Tiesin, ettei työn saaminen välttämättä ole helppoa, mutta nyt se osuu omalle kohdalle, niin ymmärrän kaikkia jotka vieraassa maassa yrittävät hankkia työpaikkaa.






























Täällä aurinko jaksaa paistaa ja on jo todella lämmin, mutta jotenkaan näitä edellisiä viikkoja en ole osannut ottaa "lomana", sillä ei ole oikeastaan mitään loman tarvetta. Toivon todella, että saisin mahdollisimman nopeasti jostain tienattua rahaa... Toisaalta odotan kesäkuuta, jolloin pitäisi tulla tieto ensi vuoden opiskelupaikasta.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Printemps


Viime viikolla vai jo toissaviikolla otetut ihanat kevätkynnet:) Kevät on jo täällä ja jos en sanoisi, että kesä on täällä, sillä mulla alkoi loma torstaina! Ensimmäinen yliopistovuosi on mennyt ihan hujauksessa. Mitäs nyt sitten, kun ei ole enää koulua..? 

Olen hakenut moniin paikkoihin kesätöihin ja nyt jos koskaan, mua pelottaa. Ei ole vielä kesätyöpaikkaa. Kesätyöaika Ranskassa on yleisesti kesä-elokuu mutta nyt pitäisi aloittaa työt jo toukokuussa, että saisin kesäkuun vuokran maksettua ja ehkä pitäs syödä jotakin... Eli siis vaikeaa on saada töitä jo toukokuusta lähtien. Ens viikolla taas cv:t ja työhakemukset kainalossa kysymään. Huuh...



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Tricherie

Jo ensimmäisen lukukauden tenttien aikana mulle selvisi, että opiskelijat lunttaavat ja kyllä, yliopistossa. Nyt todellisuus iski vielä entistä kovemmin meneillään olevien tenttien aikana. Olemme noin sata opiskelijaa suuressa luentosalissa tekemässä tenttiä, ja mitä nään? Kaksi edellä istuvaa tyttöä lunttaavat, toinen kännykällä, toisella on muistiinpanot kirjan välissä. Kirja oli siis sallittu käyttää, ei kyllä ne muistilaput... 



Ystäväni, joka viime vuonna opiskeli lakia toisessa kaupungissa, kertoi että heillä sai vain ja ainoastaan olla kirjoitusvälineet pöydällä (missä ei siis ole mitään outoa). Laukut, kännykät yms ylimääräiset olivat kaikki samassa paikassa salin nurkassa. Ja hän on ollut myös todella yllättynyt, tästä meidän yliopiston tavasta. Eli voit siis pitää laukkusi vierelläsi. Tietysti opettajat sanovat, että kännykkää tms ei ole sallittua käyttää, mutta eiväthän he edes sitä vahdi mitä kukin siellä tekee... 

Ehkä se johtuu vielä tästä perus suomalaisesta rehellisyydestä yleistäen, ettei itselle tulisi mieleenkään luntata, vaikka olisi kaikki mahdollisuudet siihen kun opettajan silmä välttää. Ja erityisesti en ymmärrä sitä, että parikymppiset opiskelijat tekevät sitä. Ei tietenkään kaikki, mutta jos näin jo edessä olevat kaksi tyttöä, en halua edes tietää mitä salin toisella puolella muut tekivät. Ja osa heistä myöntävät sen tuosta vain toisilleen. 

Ylipäänsä en arvosta kauheasti sellaista ranskalaista kikkailua, ns. laillisten asioiden kiertelyä omaksi eduksi ja edelleen yleistän! Ranskalaiset voivat olla todella luotettavia, ystävällisiä, oikeasti ihania ihmisiä. Mutta se toinen puoli heissä voi olla aivan vastakkainen. Ehkä se on syy minkä takia olen oikeastaan kasvattanut silmät selkäänkin... 

En tiedä, mutta luulisin että Suomessa toimintapa on vähän erilainen. Ja tämäkin on vain esimerkki yliopistossani. Voi olla, että ensi vuonna Pariisissa kaikki onkin toisin. 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Joyeux Pâques

Ranskassa pitkäperjantai ei ole pyhäpäivä, josta olen aika yllättynyt. Katsoin netistä katolisen ja luterilaisen kirkkopyhien vertaustaulukkoa, ja selvisi, ettei katolisessa kirkossa pukeuduta suruväriin pitkäperjantaina kuten luterilaisessa. En sitten tiedä johtuuko se edes siitä... Olin siis aika pettynyt, että pääsiäinen kestääkin vain la-ma!

Eilen kuitenkin lähdettiin Fabsun kanssa ajelemaan maalle nauttimaan tästä pienestä pidennetystä viikonlopusta. Kevät on valloillaan! Etelässä tuntuu jo kesältä, täällä on vaan jotenkin paljon keväisempää vaikka tuo aurinko lämmittääkin melkein samalla tasolla.





























Oikein ihanaa pääsiäistä!

Bisous, Karo

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Coque








































Aamupäivällä kävin jättämässä taas yhden työhakemuksen ja kävin pikaisesti nappaamassa tuon ihanan puhelinkuoren ja tuollaisen söpön pussukan! 9e yhteensä! Tykkään, että Ranskassa on niin paljon erilaisia vaatekauppoja kuin mitä Suomesta löytyy. Tosin on kiva, että on noita samojakin: ei jää kaikesta paitsi, haha! Yleisesti pidän enemmän ranskalaisesta valikoimasta, vaatekaupat ovat siis juuri ainakin minun makuuni :)

Viikonloppuna olisi tiedossa hieman pänttäämistä muutamiin lopputentteihin, joihin haluan osallistua ihan vapaaehtoisesti. Nyt vaan enemmän jännään, että saisin töitä. Olen siis käynyt paikan päällä kysymässä kesätöitä cv:t mukanani eli kokeillut vaan rohkeasti onneani. Nyt olisi kymmenisen paikkaa, joilla on tietoni sekä yhteystietoni, joten peukut pystyssä...


Toivottavasti aurinko paistaisi edes hieman siellä Suomen kamaralla, täällä nautitaan täysin rinnoin!


Bisous, Karo

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

A la Plage































Päätettiin sunnuntain ja ihanan auringon lämmön saattelemana mennä rannalla nauttimaan paisteesta! Tällainen sää on kuin Suomen heinäkuu parhaimmillaan. Katsotaan sitten sitä heinäkuuta, onko enää niin kivaa kun lämpöasteet hipuu +45... :D

Fabien lähti eilen taas pois, joten viikko mennään taas yksinään! Enää olisi pari viikkoa koulua jäljellä, ja sitten alkaisi kesäloma. Olen käynyt jo monissa paikoissa kysymässä töitä, joten nyt vaan toivon, että jostain tulisi soittoa työhaastatteluun. Tarkoitus olisi touko-heinäkuu tehdä töitä ja sitten jättää tämä ihana eteläinen aurinko taakseni ja jatkaa pääkaupungin hulinassa.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Bisous, Karo




keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

La crème de la crème



Perjantaiksi ostin liput leffaan Fabsun kanssa ja tiedossa olisi ihan uusi ranskalainen elokuva! Ekaa kertaa katsomaan ranskalaista elokuvaa elokuvateatteriin, jipii. Normilipun hinta tässä teatterissa on 10,50e, opiskelija-alennuksella 7,70e. Toisessa, missä kävimme niin lipun hinta on aina 7e! Itselle tuntuu aika halvalta, kun on tottunut aina reippaasti yli 10e lippuihin. Ranskassa riippuu ihan oikeastaan vaan kaupungista nuo hinnat, sillä Pariisissa saattaakin olla jo kalliimpaa. Kuten melkein kaikki muukin...

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sain siis vieraikseni viime sunnuntaina äitini ja siskoni ja oli kyllä aivan ihanaa nähdä heitä. Harmi, että säät eivät olleetkaan niin lämpimät kuin mitä viime viikkoina, mutta ei täällä kyllä mikään kylmäkään ole! Oli taas surullista jättää hyvästit, varsinkin kun todennäköisesti vasta elokuussa nähdään seuraavan kerran :(

Sain ihanat suomituliaiset ja he pääsivät maistelemaan hieman Ranskaa. Perjantaina viettelin vihdoin synttäreitäni kavereiden ja Fabienin kesken, ja sain ihanat lahjat heiltäkin. Mulla on jo nyt ikävä ystäviäni täällä, kun syksyllä olisi sitten toivottavasti muutto Pariisiin.

Eilen tehtiin Fabienin kanssa automatka Vitrolles:iin, joka sijaitsee vajaan parin tunnin ajomatkan päästä täältä. On kyllä varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sinne menen, ei ihan turvallinen kaupunki minulle plus se miltä kaupunki näyttää...

äitin ostama onnenkeksi, toivotaan näin!


ja ihanat uudet kynnet







































Nyt loppupäivä menee skypetellessä ja enää olisi vain muutama viikko koulua jäljellä. Olen jo kovasti etsimässä töitä ja toivon todella että voisin jossakin aloittaa toukokuussa, etten ihan vararikossa ole!

Bisous, Karo

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Viime viikot

Säät on olleet viimeisen kolmen viikon aikana aika huippuja. Ihan uskomatonta maaliskuussa saada yli 20 astetta ja aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Nyt alkaa taas vähän viilenemään, okei 15-18 astetta lämmintä.

Olen nyt siis periaatteessa ollut 2 ja puoli viikkoa lomalla, oltiin siellä Keski-Ranskassa, viime viikolla tulin pariksi päiväksi kotiin ja meninkin takaisin perjantaina Fabienin luo ja sunnuntaina lähdettiinkin Pariisiin ja tiistaina tulin taas takaisin tänne, huh. Minun ei pitänytkään tehdä uusintoja, joten loma sen kun jatkui ja nyt siis minun ei pidä myöskään tehdä tämän lukukauden kokeitakaan. Käyn kuitenkin tunneilla, sillä se vain edesauttaa oppimistani. Tämä johtuu ihan vain haustani Pariisiin.

8.3. 20-v synttärit, cosmopolitan ja shampanjaa!










































Nämä ovat siis ihanan kauniista ja pienestä kaupungista, Sarlat-La-Canéda, joka on ihan lähellä missä olimme.

Nyt odotellen sunnuntaina, sillä äitini ja siskoni tulevat tänne ja samoin Fabsunen!

Kivaa viikonloppua!

Bisous, Karo