lauantai 31. elokuuta 2013

Nam

Bonsoir !

Nyt on saatu meidän tän iltainen alkuruoka päätökseen. Fabien metsästi meille etanoita n. viikko sitten ja nyt sitten syötiin ne. Jep... Heinäkuussa kun kävin täällä, niin oli sama juttu ja silloin maistoin ensimmäistä kertaa niitä. Ne on niiiiin ällöjä mutta kyllähän ne maistuu omatekoisessa valkosipulivoissa paistettuna. Bon appétit ! 




Tänään tuli vuokrasopimus ja nimekin oli kirjoitettu melkein oikein: Nikopp Karolina.  Saa nähdä jatkossa miltä nimeni näyttää vaikka kuinka lausuisi kirjain kirjaimelta. Mutta huomenna tavaroiden pakkausta autoon ja maanantaina muutto Montpellieriin! 

perjantai 30. elokuuta 2013

Eilen oltiin käymässä Fabienin isovanhempien luona, kun hänen isoisänsä sisko oli siellä käymässä. Oli tämän siskon syntymäpäivät ja en ollut ennen tavannut häntä. Hänkin oli erittäin mukava. En varmaan ikinä saa kunnolla selvää mitä Fabienin isoisä puhuu, sillä hän lausuu r-kirjaimen kuten suomalaisetkin, se häiritsee jotenkin hänen ymmärtämistään :D Vaikka tosin hänen siskonsa puhuu myös aikalailla samalla tavalla, niin olin itsekin iloisesti yllättynyt kuinka hyvin pystyin häntä ymmärtämään. On aina niin ihana huomata jossain välissä keskustelua 'hei mäki tajuun mistä noi puhuu'.

Minä ja Fabien puhutaan oikeastaan koko ajan englantia, mikä on tosi huono juttu mulle, sillä siinähän sitä oppisi. Mutta englanti on ollut meille se yhteinen kieli. Oon kyllä jo varottanut Fabienia, että sitten kun oikeesti osaan kielen, niin englanti saa luvan häipyä kuvioista... Saa nähdä.


Aiheesta toiseen. Oon ihan ymmälläni, kun en aluksi meinannut löytää RAHKAA kaupasta... Suomessa on meneillään sellainen rahkabuumi, että löytyy vaikka mitä sorttia. Kun taas täällä ensimmäisen kauppareissun aikana etsin ja tutkin ravintosisällöt varmaan kaikista puteleista. Löytyihän ainakin yksi, mikä on verrattavissa ihan Suomesta saatavaan rahkaan. Hyvä puoli on, että noi on myös vähän halvempia kuin Suomessa!























Mutta katsokaa kuinka pieniä ne on... 60g. Ranskassa kaikkien jogurttipurkkien yms standardikoko on n. puolet pienempi kuin Suomessa. Onhan ne aika sulosia, mutta pitää aina syyä kaksi tai kolme purkkia että on tyytyväinen :D Ainakin nämä maistuvat ihan samalta kuin Suomen rahka!





keskiviikko 28. elokuuta 2013

JEE

Tänään varmistu tieto, että saan sen kämpän! Tosin pystymme muuttamaan vasta ensi maanantaina, sillä Fabienin äidin pitää allekirjoittaa ne paperit, joten ne postitetaan tänne ja meidän pitää mennä niiden kanssa sinne. Mutta pääasia on, ettei minun tarvitse liittyä roskispummikerhoon! Tiistaina alkaa jo koulu, mutta onneksi eka viikko on vaan sellasta yleistä löpinää ja suht lyhyitä päiviä:) Huiii... Tämä tietää sellaista rahankulutusta nyt, mutta onneks on IKEA! Ja pankkiasiat myös kunnossa, nyt vain oottelen että kortti saapuu:)

tiistai 27. elokuuta 2013

Loppukiri

Aloitin juoksemaan joskus huhtikuun alussa ja matkojen pidentyessä päätin, että juoksen puolmaratonin syksyllä. Lokakuussa järjestetään ainakin Montpellierissä, saa nähdä osallistunko siihen vai juoksenko matkan ihan omaksi huviksi:) On harmi, ettei täällä oo mitään hiekkateitä, niin pitää aina asfaltilla juosta. Tuntuu jotenkin niin paljon raskaammalta, kun on tottunut maalla juoksemaan. Ja tosiaan, Ranskassa ei ole sellaisia hiekkateitä kuten Suomessa, oon yrittänyt ettiä vaikka mistä. Pellon reunalla olevat 'tiet' ovat melkeen kun Suomen maaseudulla kaikki tiet...

Tässä vähän kuvia juoksumaisemista aamuisin tunnelmin!

























Ja toi on ihan huippulinna! Niitä on kanssa vaikka missä. Pahoittelut, että kuva otettu noin kaukaa, tämäkin vauhdissa...


Onneksi aloin tänään tutkimaan vähän koulujuttuja, kun koulu alkaakin jo 3. syyskuuta eikä 4. niin kuin aluksi luulin. Nyt se kämppä on pakko saada!

maanantai 26. elokuuta 2013

Kaurahiutaleita ja ruusuja

Pariin päivään ei ole oikeastaan tapahtunut mitään, niin siksi ollut aika hiljaista.. Kaksi viimeistä päivää on ollut myös aika viileitä ja eilen satoi joku neljä tuntia ihan kaatamalla. Tänään tosin ollut aika lämmintä taas!

Tänään ollaan lähetetty hakemus yhteen kämppään ja nyt pidän sormia ristissä että saisin sen ja muutto olis jo viikonloppuna! Huomiseksi on taas aika varattu pankkiin, jotta saisin luottokortin ja tietysti ranskalaiset pankkitiedot, muuten on aika mahdotonta saada puhelinliittymää yms. Mutta sen suhteen ei pitäis olla mitään ongelmia:)

Mulla oli tänään aika tylsää, niin päätin leipoa kaura-porkkanasämpylöitä ja omenakaurapaistoksen:)
















Ja leipomisdrinksukin löytyy...





Fabien vielä yllätti ja toi minulle ruusun <3



lauantai 24. elokuuta 2013

Ranskalaisia, ruokaa, kämppiä...

Torstain paella-partyt meni loppujen lopuksi oikein kivasti! Aluksi oli vähän ulkopuolinen olo, kun kaikki puhui niiiiin nopeasti ja vahtoi aihetta lennossa. Ehkä elämäni hiljaisemmat hetket. Mutta kaikki oli todella ystävällisiä minulle ja heti kun avasin suuni, kaikki hiljenivät ja antoivat mulle tilaa puhua, tosin se loi mulle vaan vielä enemmän paineita :D En halua tehdä virheitä...

Mutta ruoka oli ihan superhyvää! Aluksi oli pientä naposteltavaa: juustoa, oliiveja, pieniä suolaisia kierreleivoksia ymsyms ja juomista. JBn isä valmisti aivan yksin paellan meille 12 henkilölle. Nam taas.

Eilen sitten ajettiin Montpellieriin, minun tulevaan opiskelukaupunkiini. Loppujen lopuksi käytiin katsomassa neljää kämppää ja kaksi niistä oli meidän suosikkeja. Kummassakin omat miinukset ja plussansa, mutta toivotaan, että saatais se toinen. (Ei ole kuvia, kun minä hölmö luulin ettei siellä saa ottaa kuvia niistä..)

Ranskassa on tosi hankalaa vuokrata kämppiä, Pariisista puhumattakaan, sillä minunlaisella vuokraajalla täytyy olla takaajat. Noh, vanhempani tietysti ja onneksi myös Fabienin äiti. Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa kun saatiinkin tietää, ettei minun vanhempia hyväksytä takaajiksi, koska he eivät maksa veroja Ranskaan etc... Eli vanhempani olivat täysin turhaan hankkineet kaikki tarvittavat paperit ollakseen takaajiani.. :( Eli tänä yönä suuntaamme takaisin Pariisiin, jossa Fabienin vanhemmat asuvat ja käydään hakemassa Fabienin äidin kaikki työpaperiverohässäkät hänen asunnostaan, jotta ensi viikolla voidaan liittää ne meidän hakemukseen. (Fabienin äiti on lomalla myös täällä etelässä, joten se ei ole hänen hommansa ajella 500km kotiin ja sitten takaisin) Ajellaan yöllä siksi, että monet tulevat jo tänä viikonloppuna lomiltaan etelästä, joten on mahdotonta ajella näin päivällä sinne, jos haluaa säästellä hermojaan.

HUH. Koittakaa jaksaa lukea:)

torstai 22. elokuuta 2013

Bonjour !

Suunnitelmat muuttuikin eilen vähän ja oltiinkin Toulousen keskustassa nelistään, Fabien, Fabienin kaveri JB ja hänen veljensä. Tehtiin ensin pikakierros Basilique Saint-Sernin:ssa, joka oli todella kaunis, harmikseni sisällä ei saanut ottaa kuvia.




Toulousea kutsutaan rose ville:ksi, sillä lähes kaikki talot ja rakennukset ovat 'vaaleanpunaisia' ja se näkyi kaupunkikuvassa aika selkeästi. On ihanaa huomata, kuinka eri kaupungit erottuvat toisistaan selkeästi. Jokaisella on oma historiansa, eikä ne ole tehty samasta muotista. 

Kierreltiin vielä vähä kaupungilla ja etsittiin sopivaa ravintolaa, JB halusi kovasti löytää espanjalaistyylisen ravintolan, josta saa tapasta. Siinähän sitten käveltiin, jotta löytyis meidän rahapusseille sopiva paikka. Mutta löydettiinhän me! Nam. 







Ja tänään tiedossa paella-uima-allas -illanistujaiset. IIIIK, nyt ne sata muutakin ranskalaista iskee tänne... Wish me luck.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Matka Ranskaan sujui hyvin, vielä vähän oudot fiilikset, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. Eilen etsittiin kämppiä lähes neljä tuntia, ja mennään perjantaina katsomaan ainakin kahta. Hirveän vaikeaa löytää juuri sopiva... 

Tällä hetkellä ollaan poikaystäväni Fabienin kanssa Toulousessa Fabienin ystävän luona ja vietetään täällä kaksi yötä. Illaksi tänne tulee muutama (10) muukin ranskalainen ja mulla on jo parin tunnin jälkeen tullut päänsärkyä kuunnella kolmea ranskalaista :D Kielikylpyä jos ei muuta...

On hienoa, että näkee Ranskaa, muitakin kaupunkeja kuin pelkän Pariisin. Intohimo Ranskaa kohtaan ei rajoitu pelkkään Pariisiin, vaan koko kulttuuriin ja erityisesti kieleen.

Illalla näkee millaista Toulousen keskustassa näyttää:) Tässä muutama kuva tähän astisesta päivästä. (Kuvat Fabienin kaverin vanhempien asuinpaikasta)






maanantai 19. elokuuta 2013

aller-simple

Ruisleipä check, salmiakki check, fazerin sininen check... Haikein ja itkuisin mielin jätän rakkaan kotimaani taakseni ja pääsen toteuttamaan pitkäaikasen haaveeni; muutan Ranskaan.

Isän antama matkaenkeli ja elämä pakattuna laukkuihin mukana ja nyt suuntaana Pariisi ja poikaystävä. Sieltä ajellaan Keski-Ranskaan, jossa poikaystäväni asuu. Postaukset jatkuu sitten Ranskan päässä. 

Au revoir Suomi 
Bisous, Karo


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Eka postaus ja viimeinen päivä Suomessa

Oon nyt saanut blogin näyttämään lähes siltä miltä pitääkin, vielä on pieniä puitteita mutta eiköhän tämä muokkailu tule tutummaksi. Ja heti saa kertoa vinkkejä, jos tulee jotakin mieleen. Haluan blogini olevan mahdollisemman yksinkertainen ja helppo lukea!

Huomenna aamulla lento lähtee jo klo 7.35 Helsinki-Vantaalta Pariisiin... Huh. Nämä pari viimestä päivää on tultu hengailtua ihan vaan perheeni kanssa ja matkalaukutkin on jo pakattu (Toivottavasti ovat molemmat alle painorajan...) Nyt jatkamaan perheen kanssa oleilua, kunhan sain tämän jo alkuun!

Pyrin laittamaan postauksiini jatkossa kuvia ja kerron lisää itsestäni jokaisen postauksen yhteydessä! Ja heti saa kysyä/kommentoida!